"Meidän koti on kamala ja tyhmä. Mä en tykkää meidän kodista." sanoi Isoveli. Surkeana ja väsyneenä, itkusta punaisena.
"Mikset? Mikä kotona on kamalaa ja tyhmää?" yritti Mamma taas kerran kysyä. Edelliset kerrat olivat jääneet vastauksetta, ei Isoveli osannut sitä määritellä. Mutta tänään tuli vastaus.
"Se on se kerrossänky. Meidän koti on ihan tyhmä kun on kerrossänky."
Pieni tauko.
"Mua pelottaa nukkua kerrossängyssä."
Jeps, se ollaan huomattu. Tai luettu rivien välistä, vaikkei pelosta kyllä ole tietoakaan, mutta joku siinä sängyssä on ollut vialla, kun iltanukahtamisista on tullut reilussa kuukaudessa ihan mahdottomia, tuntikausien taisteluita. Itkua. Raivoa. Kirosanoja ja nukuttavan aikuisen järkyttävää haukkumista. Hermostuneita vanhempia, raivoavia vanhempia, itkeviä lapsia. Omaa huonettaan pakoon juoksevia lapsia. Niin, lapsia, Pikkusiskokin on ottanut mallia, hetkittäin niitä kiroilevia ja raivoavia lapsia on kaksi yhtäaikaa. On Isoveli yrittänyt sänkyään haukkua, vaatinut päästä Pikkusiskon viereen tai Mamman ja Isän sänkyyn tai sohvalle nukkumaan. Mutta että koko koti on kamala sängyn takia? Pientä miestä on nyt uskottava.
Pikkusisko on tyytyväinen omaan alasänkyynsä, siellä on tilaa nukkua ja kuitenkin laidat joiden viereen käpertyä.
Tänään kokeillaan taas uutta kikkaa. Päiväunet saivat kestää vain puoli tuntia. Ihan kohta on iltapuuro. Sitten pestään hampaat ja Pikkusisko menee omaan sänkyynsä nukkumaan. Menen siihen viereen. Sillä aikaa Isoveli saa katsoa jotain yhdessä valittua videota ja kun ei enää jaksa sitä, hän saa tulla omalle patjapesälleen nukkumaan. Tai ainakin olemaan hiljaa. Sitten kun Pikkusisko on nukahtanut, voidaan lukea vielä yksi iltasatu, isojen poikien iltasatu, ja sitten mennään nukkumaan. Patjapesään.
Niin, pistimme vieraspatjan lastenhuoneen nurkkaan, teimme nukkekotihyllyköstä pienen seinän - patja on kuin pesässä. Uusi lakana, tyyny ja peitto ja kaikki unilelut ovat valmiina. Ja kuulemma patjapesään on hyvä mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti