4-kuukautiskatsaus


Onnea pikkusisko, täytät tänään neljä kuukautta!

Runeberginpäivänä kävit neuvolassa, olet nyt 64.2cm pitkä, painat 5.725kg ja pääsikin on kasvanut. Vatsallamakuuasentosi on päheä, nauroit lääkärille ääneen ja osaat tarttua leluihin kummallakin kädellä. Käännyt selinmakuulta kyljillesi, kummallekin, mutta selkäsi on vielä hieman jäykkä - kokokäännöstä vatsalleen saamme odottaa vielä  hetken (äiti huokaa helpotuksesta).

Kakkaat vain kerran viikossa, joten ensimmäiset makuannokset rintamaidon ulkopuolista ruokaa ovat luumua, avokadoa ja päärynää. Osaat jo istua Bumbossa, joten syntymäpäivääsi on juhlistettu alastomalla luumuannoksella, keskellä ruokapöytää, uuden kattolampun alla. Nam ja maiskis, sen päälle suihku isompien sisarusten kanssa. Avokadoa maistoit jo sunnuntaina, päärynää yritetään muistaa ostaa seuraavan kerran, kun käydään kaupassa.

Hiuksiisi saa pian rusetin. Näytät kasvoistasi ihan isoveljeltäsi. Nukut paremmin, kuin kumpikaan sisaruksistasi tässä iässä. Tai ylipäätään: perheemme unikeon titteli mennee reippaasti sinulle, aamusi alkavat yleensä vasta puoli 9 jälkeen. Muistelen kauhulla niitä aamuviiden pirteitä herätyksiä, joita sisaruksesi meille tarjoilivat.

Hyvää syntymäpäivää Menninkäinen!

Viidakkomurkinaa!

Taisin jo mainita siitä, että meillä syödään nykyään paljon uusia ruokalajeja, koska lapset eivät kuitenkaan syö iltaruokaa. On siis ihan sama, jättävätkö he syömättä omia lemppareitaan vai ruokaa, jota minun teki mieli kokeilla ja syödä.

Tänään oli taas uuden ruuan kokeilupäivä, vuorossa oli "Djungelgrytan", viidakkopata. N A M !



Kuullota pilkottu purjo (laitoin n. 30-senttisen palan paloiksi), kuutioitu omena (laitoin sellaisen aika ison keltakuorisen kuorittuna) ja 1 rkl currya öljyssä, pannulla. Laita sekaan ja kuullota 3 suikaloitua kananpojan filettä (laitoin 6 kananpojan sisäfilettä pieneksi saksittuna).

Lisää 1 liemikuutio (laitoin yhden ruokalusikallisen kasvisliemijauhetta) ja 1dl vettä ja 2.5dl (ruoka)kermaa (meillä ei käytetä kuin oikeaa kermaa, joten sitä meni 2.5dl ihan pokkana).

Mausta suolalla (tai sitten luota, että liemikuutio/jauhe on tarpeeksi suolaista), pippurilla (musta suoraan myllystä toimi hyvin), chilillä (kuivattua laitoin hippusen) ja mahdollisesti sitruunalla (laitoin juuri puristettua sitruunamehua pari teelusikallista).

Tarjoile riisin (jasmiiniriisi oli hyvä), banaanilastujen, rusinoiden ja maapähkinöiden kanssa.

En tiedä, olisiko tuo bananskivor oikeasti ollut tuoretta banaania siivuina, vai kuivattuja banaanilastuja, laitoin lastuja, ja hyvin toimi. Rusinat unohdin ihan kokonaan ja maapähkinät olivat suolaamattomia, kuorellisia. Toimivat vallan hyvin!


Lapset olivat ruuan nimestä haltioissaan, söivät banaanilastut ja pähkinät riisin päältä, toinen söi riisinsä ja toinen maistoi kastikkeen seasta omenan palasia. Minä otin toisen annoksellisen lisää ruokaa, niin hyvää se oli! 

Resepti on Köksalmanacka 2013 -kirjasta, helmikuun 7. kohdalta. 

Parasta tänään.

Tiedättekö sen tunteen, kun kotiin tulee joku, joka kehuu sinua viisaaksi, kehuu leipomaasi piirakkaa hyväksi, ihastelee vauvaa ja sitten vielä siivoaa keittiösi sillä aikaa, kun itse imetät sitä vauvaa makuuhuoneessa?

Ihan parasta.

Sellaisen hetken jälkeen tuntuu, kuin kaikki ongelmat olisivat i-landsproblem, kehittyneen maailman ongelmia. Niinkuin lentopelko, ahtaanpaikan kammo, ahdistuskohtaus siitä, että Jyväskylässä on puukotettu tai siitä, että lapsia varmaan joskus koulussa kiusataan. Viisas äiti kun ehtii olla niin tuhottoman monesta asiasta huolissaan, ja ehtii analysoimaan ennen ja jälkeen liian paljon.

Mistä saisi aivot hiljaiseksi -napin?

Niin, ihan parasta on, kun kotiin tulee joku, joka siivoaa keittiösi sillä aikaa, kun itse imetät vauvaa ja pohdit kehittyneen maailman ongelmiasi.

Vol 1 versus vol 3

Sarjassamme "miten lapset voivatkin olla näin erilaisia" ja "vanhemmat lepsuuntuvat lasten lukumäärän kasvaessa" esitämme, miten eritavalla esikoinen ja kuopus ilmakylpevät.

Vol ykkösen ilmakylpyä, eli hetkeä ilman vaippaa, valmisteltiin huolella. Pehmeän rahin päälle aseteltiin paksu pyyhe, sen päälle iso muovitettu frotee, sen päälle pyyhe, ja siihen päälle alaston vauva. Vauvan vierelle asetettiin pari kolme harsoa pissa- tai kakkavahingon varalle. Ilmakylpy ajoitettiin ruokailujen väliin, varottiin ettei vauva vaaaaaaan nukahda ja aikuisen välitön läsnäolo ja tarkkaavainen katse oli pakollinen. Ilmakylpyjä suoritettiin noin kerran viikossa tai harvemmin. Kaikki vauvan alastoman pepun kanssa kosketuksissa olleet tekstiilit lajiteltiin pyykkikoreihin ja pestiin mahdollisimman pian.

Vol kolmonen ilmakylpee, eli on ilman vaippaa, päivittäin monta kertaa, heti unien päälle tai ruokailua ennen, miten nyt huomataankin, että vaippa tarvitsee vaihtoa. Hänet lasketaan lattialle, äitiyspakkausmakuupussin päälle ja hänen alakroppansa riisutaan. Yläkropan vaatteet saavat jäädä päälle, saavat roikkua pepun alla tai olla mytyssä selän alla. Vaippa otetaan pois. Vaippaa lähdetään viemään roskikseen. Huomataan, että keittiössä on jotain välitöntä tekemistä - kahvin keittoa, ruuan laittoa, tiskikoneen tyhjennystä. Puhelinkin soi, ja soittajan kanssa juoruillaan tovi tai neljä. Muistetaan puolialastoman vauvan olemassaolo olohuoneen lattialla ilman vaippaa vaihtelevan ajan kuluttua, minuutin tai vartin päästä. Mennään vauvan luokse, todetaan, että ilmakylpyä on harrastettu tarpeeksi kauan, laitetaan vauvalle uusi vaippa ja puetaan vaatteet. Nostetaan vauva syliin ja asetellaan äitiyspakkausmakuupussi taas suoraksi ja laitetaan vauva sen päälle taas leikkimään.

Kerran, siis yhden kerran, on makuupussi laitettu pesuun ilmakylvyn aikana tapahtuneen pissa-accidentin johdosta.