Tänään.

Tänään juhlitaan pikkujouluja. Meillä kotona siis. Mies on yli yön töissä, ja ettei minun vielä tarvitse kokeilla yksin-yön-yli-kolmen-kanssa -skenaariota, kutsuin Isoveljen kummituksen tänne yökylään. Lumentulo hidastaa töistä tänne suuntaavaa kummitusta jonkin verran, mutta kunhan juhlapoppoo on koossa, otetaan esiin aarrekartta.

Tarkkasilmäiset tunnistavat kartan esittävän asuntomme pohjapiirrosta. Tosin kylppäri on pelkkä tyhjä neliö ja keittiö ja vaatehuone jäivät piirtämättä kokonaan. Mitä me niillä, kun tärkeimmät näkyvät... 

Kuvaan on piilotettu kaksi ruksia, joista toinen esittää piilotettujen pikkujoululahjojen paikkaa ja toinen piilossaolevan joulukalenterin lähisijaintia. 

Toivottavasti lapset löytävät aarteet. Sitä etsintää, ja kummituksen saapumista, odotellessa taion jääkaapista iltaruuaksi eilisen tähteitä. Piparkakkutaikina on jo lämpenemässä, että saadaan pari piparia leivottua - odotellessa. 

Tavoitteet eivät ole korkealla, juhlitaanhan me pikkujouluja nyt ensimmäistä kertaa. Aarteen metsästystä, pipareita, yksi vieras ja tavallista ruokaa. Selviytynemme ihan hyvin.

Lego, flickor och pojkar.

Vi har legobarn här hemma hos oss. Mamma och Pappa har lekt med Duplon, byggt med Legon hela sitt barndom. Och nu har Storebror och Storasystern lekt med Duplon och börjat med Legon. Och så funderar Mamman lite att de är inte såna som de brukade vara då Mamman var barn. Att visst var det riddarborg och vikingaskepp men det var på något sätt lättare att ha ett gemensamt paket för Mamman och hennes bror. Att nu börjar det vara svårt och att Mamman vill definitivt inte köpa den löjliga Lego Friend -serien åt sina flickor, att Lego City sku vara bättre men var är alla kvinnor? Och jag blev ju jätteglad då jag märkte att Ninjagos har EN flickefigur, Nya. 

Vuoden mutsi har skrivit om samma sak och därifrån hittade jag första av videon. Det lönar sig att se, bägge två.

Charlotta har också skrivit om saken. Jag sku vilja kunna skriva fint om saken också, men nöjdar än så länge att länka till såna som har kunnat. För jag tycker ganska lika. Och mår jättedåligt för jag gick med på (eller... tvingade bisin att gå med på) att köpa Ninjagos för sonen. Som är bara fyra år. De leker med dom, båda två, men som speciellt den här andra videon påpekar så är Ninjagos inte att bygga något. De är för att fighta och för att slåss och om att vinna och om att döda de elaka. Äsch. 

Jag vill att mina barn bygger Legon. Sätter bitarna ihop och hittar på själv hurdana hus de gör. Borde jag kanske orka sätta mig ner bredvid Duplo-lådan och bygga med dom? (där har vi också lite könsdiskriminering - mångamånga paket med Blixten McQueen -figurer, ett par byggarbetare, roskisbil...)

Supermamma mår illa. Borde orka vara mer feministisk. Borde orka göra något åt saken. Så se på filmsnutten är ni snälla? Då har jag gjort ens lite för att förbättra världen.

Och inga mera Ninjagos köper vi. Det får bli en brandstation och sen Lego Creator sedan efter. Så gubbarna och Ninjago-figurerna får hus att bo i. Och sen vill jag (obs JAG) bygga Hogwards.

Pannari.

Nyt kaikki äidit nyökkää yhtäaikaa, että kyllä, pannukakku on ihan kelpo iltaruokaa ja ylijääneet voi syödä samana iltana iltapalaksi. VAI MITÄ?

En pystynyt laittamaan lohta tarjolle vielä kolmatta iltaa putkeen. Syön huomenna lounaaksi itse. Ja mihinkään muuhun kuin pannariin ei aivokapasiteetti riittänyt.

Ai miksei? Vauvavauveliinivauvaisin oli hereillä aamukahteen asti ja heräsi taas ennen kahdeksaa ja meidän päiväohjelmassamme oli Äidin aivojen käyttäminen yhdessä kokouksessa, eli päikkärit olivat tänään suuri mahdottomuus.

Eli pannari on ihan kelpo ruokaa, vai mitä? Iltaruoalla sen seurana on maitoa ja iltapalalla hilloa ja kaakaota. Nyökätkää, jooko.

Oikea 300.

Yksi kirjoituksista onkin vasta luonnosvaiheessa. TÄMÄ on 300. julkaistu. Vieläkin ankeampi kuin edeltäjänsä. Yrittäkää kestää.

Vauva unilla, äiti paniikissa, isot lapset päiväkodissa ja isä tulee kotiin puoli 11 illalla.

Ideoita lasten viihdyttämiseksi tänä sateisena perjantai-iltapäivänä? Popcorn-leffailta? Joo!

Se ei ollut vain minun päässäni.

En ole omituisen oloni kanssa yksin. Olon tunnisti myös neuvolalääkäri, jota treffasin jälkitarkastuksen merkeissä tänään.

Jos joku luuli näkevänsä täällä synnytyskertomuksen (liveaikaisen bloggauksen lisäksi), hän luuli väärin. Sitä ei ole tulossa. Ei ennen kuin koko homma on käsitelty psykologin tai jonkun muun tahon kanssa - tänään tuli kehoitus varata aika sille psykologille. Että sen verran rentoa toimintaa oli se puuha. Se synnyttäminen. Ei enää ikinä, ettäs tiedätte.

Joku siellä Mamman aivoissa kummittelee. Aiheuttaa paniikkihäiriöitä ja painajaisia. Omituista huimaamista ja suorituspaineita. Superäititavoitetilaoloja.

Ja tässä puhelinaikaa odotellessa onkin hyvä järjestää vauvanvaatteet taas uudella tavalla ja pieneksi jääneet myyntiin ja kokeilla taas uutta korttitekniikkaa ja siivota koti putipuhtaaksi ja suorittaa sitä ja tätä ja tuota. Eli ... keittää kaffet ja syödä lounas ja opetella olemaan rennosti? Kuullostaa paremmalta tuo jälkimmäinen.

Näin hehkeä oli blogin 300. postaus. Tekisi mieli saada siitäkin ahdistuskohtaus mutta ei jaksa. Menköön tällaisenaan, ilman kuvia ja valittavaisen tyylisenä. Ihan sama :) (<- blogin ensimmäinen hymiö? Ihan 300. postauksen kunniaksi...)

Äidin selviytymispakkaus.

Jokaisen äiti-ihmisen täytyy saada käydä kampaajalla itselleen sopivin väliajoin. Miksi?

a) Kampaajakäynnin jälkeen näyttää taas ihmiseltä.
b) Hyvin onnistuneen asiakas-kampaaja-parituksen jäljiltä sielukin voi hyvin. Kun on saanut puhua mistä tahansa ihan rauhassa tunnin tai kaksi.

Ainakin minun mielestäni minulle on osunut vallan loistava kampaaja. En vaihda. (ja hän suostuu aina varaamaan minulle uuden ajan, eli ilmeisesti ei valittamista hänelläkään)

T. nimim. Kävin tänäaamuna yksin ilman vauvaa kampaajalla ja näytän taas ihmiseltä ja tuntuu, että sain purettua sisäisiä olojakin yhden laadukkaan terapiaistunnon verran. Ja naurettiinkin vielä.

Superäitipisteitä metsästämässä.

Päivän teemaan liittyen: kerrankin en kiukutellut ja vängännyt vastaan, kun Isoveli ja Isosisko tahtoivat päiväkotimatkalla jäädä matkan varrelle leikkimään. Matkalla Isoveljen päiväkodilta kotiin on siis tasan yksi leikkipuisto, ei muuta. Siis se matka on puiston läpi, ei muuta. Ovelta ovelle on näköyhteys. 

Oikeasti. 

Ja jo parina iltapäivänä ovat tahtoneet jäädä kiipeilemään siihen puistoon mutta mä olen kitissyt vastaan. Syyttänyt vauvaa, joka herää ja tahtoo maitoa ja syyttänyt iltaruokaa joka pitäisi saada tulille ja siis vaan kitissyt. Tänään keräsin Superäiti-syndroomaan kuuluen täydellinen Superäiti -pisteitä, ja leikimme ulkona iltapäivähämärässä melkein puoli tuntia! Annoin vauhtia keinuissa ja kehuin rohkeita kiipeilijöitä. Pikkusiskokin oli tyytyväinen vaunuissaan, tutti suussa näki unia varmaan jostain lämpimästä, palmujen ympäröimästä ja aurinkoisesta leikkipuistosta.... Tai siitä Äiti ainakin haaveili. 

Superäiti-syndrooma on persiistä. Miksei tuotakin voi tehdä ihan vaan siksi, että tykkää lapsistaan ja haluaa niiden parasta, siis ulkoilmaa ja tervettä liikkumisen iloa? Miksi pitää ensin käydä vakava kehityskeskustelu itsensä kanssa siitä, mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Ja miksi lopputuloksen pitää olla se, että hyvä hyvä Äiti, nyt sait pisteitä ja sait suoritettua taas yhden jutun (ja nyt sen voikin unohtaa taas loppuviikoksi. Miksei voi vaan nauttia ulkonaolosta, ei satanut, lapset viihtyivät, ei ollut kylmä edes varpailla...? 

Superäiti.

Nyt kärsitään taas sitä vuodenaikaa, kun Superäiti-syndrooma iskee. Viime vuonna kovin koettelemus oli se, kun koko märän ja pimeän marraskuun, kun asuimme vesivahinkoevakossa metsän keskellä ilman pihavaloja mutaisella tontilla järven rannalla, lapset lähinnä vain katsoivat telkkaria. Kun äidistä ei ollut muuhun. 

Tänä vuonna ei voi syyttää ulko-olosuhteita (tai siis voi, mutta tontti ei ole mutainen järvenrantatontti keskellä metsää, vaan täällä on pihavaloja ja ulkoaktiviteettipaikkoja, ihan yhtä pimeä ja märkä on tämä marraskuu), mutta voi syyttää pientä vauvaa ja omaa laiskuutta ja... no, telkkaria tulee siis katsottua tänäkin vuonna. 

Mutta koska se Superäiti-syndrooma iski päälle ja ahdistus siitä, että lapset vain ovat, päätti tämä Mamma, että tänä vuonna perhe lähettää itsetehdyt keskitalvenmuistamiskortit. Jep.

Neljävuotiasta poikaa ei kynäpuuhat kiinnosta, kaksivuotias tyttö alkaa olla taitava saksien kanssa mutta tulos on epämääräisiä neliöitä ja joka työvaihe tarvitsee aikuisten käsien apua ja kuusiviikkoinen vauva on ilta-ajat sylivauva. Mitä tästäkin vielä tulee... ajattelee ahdistusangstinen ja perfektionismiin taipuvainen masennnusmamma ja tekee vauvan päivä-aikaisten päiväunien aikaan parikin testiversiota. Ja shoppaa lisää materiaalia.

Tällä hetkellä tilanne on se, että korttipohjat ovat valmiiksi leikattuna ostettuja punaisia lärpäkkeitä, leimasimia on kuusi erilaista (4 ei yhtään talvisia kuvaltaan), puuvärit eivät erotu punaisesta korttipohjasta ja glitteri leviää pitkin olohuonetta. Silkkipaperia on eri väreissä, ajatuksena on leikellä/repiä niistä kynttilöitä, joita lapset voisivat liimata. Niin ja äidin askartelutaidot ovat mallia alakoulu, mutta olisihan se suvun kannalta kivempi, jos kortin on oikeasti tehnyt lapsi eikä lapsentaitoinen aikuinen. 

Mutta näillä mennään.

Jännityksellä odotamme, miten "läpinäkyväksi kuivuva" liimavana käyttäytyy - siinä on päällä valkoista glitteriä. Onko glitteriä tarpeeksi? Sen näkee sitten. Mitä tästä jää lapsille tehtäväksi? Eipä juuri mitään. Mitä tästä opimme? Unohda se saakelin Superäiti-syndrooma ja a) jätä kortit tekemättä ja lähettämättä tai b) anna lapsille käteen tussit (ja sakset, ehkä niitä silkkipaperinpaloja ja liimatuubit) ja lähetä autenttiset tulokset ylpeinä eteenpäin. 

Jos olet sukua tai muuten uskot olevasi postituslistallamme, käy hakemassa resepti rauhoittaviin jo nyt. Sinua on varoitettu..

Varför är en batat bättre än 8 potatisar?

För det går betydligt snabbare att skala en stor batat och hacka den i bitar och sätta i kokande vatten, låta koka och bli batatmos än att skala 8 olika stora (men ändå väldigt småa jämfört med en batat, oberoende batatens storlek) potatisar, och hacka och koka och mosa. Att äta med vegobiffar och grynost går de båda ändå lika bra. 

Kvällens maträtt är alltså vegobiffar med batatmos. Mums. Bildbevis sen nångång maten är färdigt - nu kokas batatbitarna.

Rostad paprikasoppa.

Eller här hemma hos oss kommer soppan att presenteras som Den Röda Ninjagos Supersoppa.

 Men en rosdad paprikasoppa är den. Recepten hittade jag här på Amningshysteri -bloggen, bloggen rekommenderar jag annars också, tycker om den. Bara jag slipper till butiken igen, köper jag jordärtskockor och lagar soppa på dom. 

 Rostad paprikasoppa enligt Amningshysteri

5 röda paprikor

1 rödlök 

2 vitlöksklyftor

3 tomater 

ca 8 dl grönsaksbuljong 

salt och peppar 

Halvera paprikorna och lägg dem med skinnsidan uppåt på bakplåtspappersklädd plåt. Rosta på 250°c i övre delen av ugnen tills de är mjuka och skalet går att dra av. Hacka sedan grovt.

Hacka rödlök och vitlök och fräs i olja.

Hacka tomaterna och tillsätt dem och paprikorna. Låt alltsammans koka ihop lite grann. 

Tillsätt buljong (hellre för lite än för mycket, det går att späda i efterhand) och sjud tio minuter. 

Mixa slätt och smaka av. 

Hitta på ett passligt namn, servera med gott bröd (speltbaquetter här, focaccia kanske i andra hem) och njut.

Bilden är lånad från www.lego.fi/ninjago. Tack för lånet!

EDIT: Ifall ni är fler än en vuxen och två barn som äter, vill du kanske fördubbla recepten. Då ryms int paprikorna i ugnen på en gång, med det tar anyways typ 10-20 minuter att de är mjuka så två omgånger paprikor i ugnen är inte så farligt. Men alltså tur att barnen bara smakade på soppan för annars sku jag inte fått två portioner mat ikväll. 

Päivän letkaus.

No niin vauva, nyt olet hetken rauhassa tässä kaukalossasi, 

kun et kerran nukkunut aamulla. Äitin on ihan pakko tehdä tämä. 

Älä nyt itke, äiti käy vaan tiskaamassa. Tiskaamassa?

Sinun lautasesi käyn tiskaamassa ihan pikaisesti, okei? 

Dagsrytm.

Bebisen är nu lite på en månad gammal liten tös. Det har gått många dagar så, att vi vaknar närmare tie på förmiddagen, jag och hon, och så ammar jag en stund och vi myser på soffan och hon somnar och vaknar och mittiallt är klockan två på eftermiddagen. Jag har märkt att solen skiner ute men ingenting annat jag vi fått gjort. Eller jag, bebisen har ju ätit och sovit och fått torra blöjor och till och med dagskläder på sig. Mamma själv sitter med smutsigt hår och mjölkvåta pyjamas. Och stora barnen? De sku hämtas hem från dagis typ kl  15. Jaha, var for den här dagen då, tänker jag igen.

Så nu på ett par kvällar har jag satt väckarklockan på, så att jag vaknar senast halv 9. Det händer att jag orkar inte vakna då, och fortsätter sova. Men det händer också, att jag vaknar en kvart över 8 och stiger upp innan klockan ringer. För den ska riktigt just ringa. Så tar jag en dusch, kokar kaffe, brer smörgåsar. Hinner till och med bläddra i nån tidning (som är kanske från förrförra veckan men vad gör det?) innan bebisen vill ha lite mjölk. Hon nämligen vill ammas mellan 8 och 9 på morgonar. 

På en sån dag då jag har orkat stiga upp före eftermiddagen, hinner vi ute och gå då det är dags för dotterns lunchtidssömn - hon sover ungefär 2 timmar mellan 11 och 14, så gott som varje dag.Ifall det inte regnar. Men på en sån dag då jag har orkat stiga upp regnar det oftast inte. Helt på riktigt. På en sån dag är det som mars där ute. Solen skiner, det finns lite snö i marken men gräset är grönt och småfåglar sjunger. 

På en sån dag som idag är det svårt att vara trött, fast man har "fightat" med en bebis på kvällen, lyssnat på bebins gråt och skrik, pajat den sjuka magen, försökt göra allt en mamma kan för att få en liten bebimage fungera, att få kakkan ut ur bebin. Till sist somnar vi av utmatning, hon med en sjuk mage och jag med sjuka öron. Kakkan kommer på morgonnatten eller sen inte, vi vaknar ungefär varannan timme, jag och bebin, och somnar om efter amningen. Men det är svårt att vara trött när solen skiner. Så jag är tacksam att årets november är en relativt solig november. 

(Det att hon sover mellan 11-14 är ungefär det enda jag kan säga om rytm. Hon börjar kvällsskrika mellan 19.06 och 20.04, skriker en timme eller 4, och kakkar oftast halv fem på morgonnatten så att hon har varit vaken redan en timme och är en timme till efter blöjbyten. Men mer en så har vi inte ännu. Och inte behöver vi heller ha, hon är ju först en månad gammal!)

Ruokaviikko.

Tuli marraskuu. Tuli sedältä kokonainen teurastettu lammas, paloina. Tuli iso pussillinen luita. Tuli aurinkoinen lauantai-iltapäivä ja grillauskelit! Marraskuussa.

Tuli herkullisia lampaan ribsejä. Grillattuna. Marraskuussa. Kyllä, minun mielestäni tuossa on jotain hämärää, ei marraskuussa kuulu grillata! Mutta jos perhe tahtoo niin... eikä sada. Paistaa aurinko, ihan kuin olisi maaliskuu..? Hyviä olivat ja naapureilla oli hauskaa. Ja meidän perheellä.

Sunnuntain kunniaksi lähdettiin Jumboon syömään ja tuotiin kotiin iltapalaksi perheen ensimmäiset sushit. 

Hmmm...... Raaka kala ei ole meidän juttumme, mutta vegemakirullat olivat hyviä ja listalla oli myös nigireitä grillatulla kalalla - niitä on vielä testattava. Itse syöminen oli hauskaa, etenkin kun tikkutekniikka on kunnossa. Miehellä ei ollut, hän söi haarukalla. Eikä tykännyt niiden syömisestäkään - kalasteli riisinpalasia soijakastikkeestaan, poloinen. 

Loppuviikko on syöty makaroonia ja Vatajan nitriitittömiä nakkeja ja höyrytettyjä pakastekasviksia. Kerran oli uunilohta. Perhe haaveilee keitetyistä perunoista, mutta Mamma ei ehdi (???) kuoria niitä. Ei saa aikaiseksi - se on oikeampi selitys. 

Retroilua.

Isoveli täytti 4 vuotta ja Isovanhemmat toivat juhlan kunniaksi Isosiskolle nukenrattaat vuosimallia 1983 (tai sinnepäin). Isoveli itse sai uusinta uutta, Ninjagoa ja pikkulegoja ja Oppi ja Ilo -sarjan kirjoja. 

Rattaat ovat siis Mamman vanhat, niitä on säilytetty kaikki nämä vuodet kellarikopperossa ja hiemat ovat ottaneet vuosien varrella osumia, mutta toimivat kuitenkin edelleen. Mummu tuunasi rattaita ompelemalla niihin uudet lakanat, ja nyt niitä kutsutaankin Hello Kitty -rattaiksi Mummun valitseman kankaan mukaisesti. 

Nuket ja unikaverit pääsevät päivittäin kyytiin, kuvausrekvisiittana tässä toimii tosin Pikkusisko, joka mahtunee rattaisiin vielä pari viikkoa. 

4 viikkoa.

4 viikkoinen vauva, meidän Pikkusiskomme, osaa seurata katseella Mammaa tai sisaruksiaan, jotka vilahtavat ohi värikkäissä vaatteissa. Hän osaa nukkua päivin ja öin - satunnaisesti jopa yöllä niin, että herää vain pikapikaa syömään ja nukahtaa uudelleen. Hän pysyy hereillä pitkiä pitkiä pitkiä pätkiä, eräänäkin iltana tässä viikolla 4 ja puoli tuntia (viiden minuutin torkut otti siinä välissä)!

Tämä yksilö on viettänyt tämän viikon kovin nuhaisissa merkeissä. Suolatipat, nenä-friida ja lastenosasto hoitajineen ja spiroineen on tullut tutuksi ja tutustumista osastoon jatkettaneen vielä, jos kotikonstit eivät riitä pitämään nenää nuhattomana. 

4 viikkoa synnytyksestä, ilokaasupainajaiset jatkavat kiusaamista edelleen mutta muuten olo alkaa Mammalla olla kohtuullisen ihmismäinen ja jaksavainen. Vaikka se yö olisi rikkonaisempi ja itkuisempikin. 

Päiväkoti kertoi, että Isosisko on taantunut, pahasti. Mielenkiinnolla odotamme keskusteluaikaa - kotona taantumista ei todellakaan huomaa, päinvastoin! Isoveljestä on tullut pomppuhirmu. Rahilta sohvalle ja takaisin, korkeita pitkiä loikkia edestakaisin. 

Leikeissä mukana.

Jätä vauva lattialle ja mene keittiöön - sisarukset ottavat hänet mukaan leikkeihinsä. 

Kuului "kuka saa, kuka saa tillintallintömpsis vauva saa vauva saa tillintallintömpsis"

 ja vauvan viereen laitettiin ninjago-kortti. 

Ei akuuttia mustasukkaisuuusdraamaa havaittavissa.