En ole omituisen oloni kanssa yksin. Olon tunnisti myös neuvolalääkäri, jota treffasin jälkitarkastuksen merkeissä tänään.
Jos joku luuli näkevänsä täällä synnytyskertomuksen (liveaikaisen bloggauksen lisäksi), hän luuli väärin. Sitä ei ole tulossa. Ei ennen kuin koko homma on käsitelty psykologin tai jonkun muun tahon kanssa - tänään tuli kehoitus varata aika sille psykologille. Että sen verran rentoa toimintaa oli se puuha. Se synnyttäminen. Ei enää ikinä, ettäs tiedätte.
Joku siellä Mamman aivoissa kummittelee. Aiheuttaa paniikkihäiriöitä ja painajaisia. Omituista huimaamista ja suorituspaineita. Superäititavoitetilaoloja.
Ja tässä puhelinaikaa odotellessa onkin hyvä järjestää vauvanvaatteet taas uudella tavalla ja pieneksi jääneet myyntiin ja kokeilla taas uutta korttitekniikkaa ja siivota koti putipuhtaaksi ja suorittaa sitä ja tätä ja tuota. Eli ... keittää kaffet ja syödä lounas ja opetella olemaan rennosti? Kuullostaa paremmalta tuo jälkimmäinen.
Näin hehkeä oli blogin 300. postaus. Tekisi mieli saada siitäkin ahdistuskohtaus mutta ei jaksa. Menköön tällaisenaan, ilman kuvia ja valittavaisen tyylisenä. Ihan sama :) (<- blogin ensimmäinen hymiö? Ihan 300. postauksen kunniaksi...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti