Vartti!

Mä en melkein usko silmiäni. Miten voi olla, että kehitystä tapahtuu näin nopeasti?

Kuukausi sitten meillä aloitettiin iltatouhut melkein tasan klo 19.00 iltapalalla. Siitä tapeltiin, että tuleeko kukaan syömään ja miten siinä pöydän ääressä käyttäydytään. 

Sitten juostiin hammasharjaa karkuun. Kumpikaan lapsista ei suostu potalle tai pöntölle ennen yövaipan laittamista. Ei yöpukua. Karkuun vaan, ettei iltasatua saa luettua.

Ja sadun aikana tapellaan, potkitaan toista, istutaan aina väärällä puolella äitiä. Ja neljä satukirjaa ei riitä ja sitten on väärä unimusiikkilevy ja tyyny on väärin päin tai väärässä sängyssä. Ja ne yövaatteet olisikin pitänyt saada päälle. Mutta sukat on väärät. Ja sitten ne pitääkin riisua pois ja sitten on jano ja pissahätä. Tai kakkahätä - se on takuuvarma pois makuuhuoneesta -kortti.

Ja sitten oma sänky tai patja lattialla ei kelvannutkaan ja piti päästä Äidin sänkyyn tai vähintään saada Äiti omaan sänkyyn viereen makaamaan ja sitten piti myös huutaa, potkia, purra, kiroilla, laulaa niin kovaa että nukahtamaisillaan oleva sisarus myös havahtuu laulamaan ja kiroilemaan ja ... 

Ja tätä kaikkea oli siis siitä iltaseitsemästä ainakin yhdeksään, jopa kymmeneen. 

Ja nyt, vaikka lapset nukkuivatkin päiväunet (koska olimme koko aamupäivän ja pitkälle iltapäivään ulkona) autossa kotimatkalla, ja ruokarytmi oli ihan pyllyllään koko päivän ja olimme kotona vasta iltakahdeksalta, ei iltapalasta mutissut kukaan, molemmat kävivät pöntöllä, kumpikaan ei juossut karkuun yövaippaa, hammasharjaa tai iltasatukirjaa. 

Molemmille sai pukea pyjamat päälle, tai no, nuorempi puki sen ihan itse. 

Istuimme sulassa sovussa yhdessä rivissä sängynreunalla, ja luin kahdelle kuuntelevalle lapselle yhden iltasatukirjan (Buu ja Bää). 

Valojen sammuttamista ei protestoinut kukaan, unimusiikista ei kuulunut vastalauseita. 

Isoveli meni mutisematta omaan sänkyynsä, kääriytyi peittoon ja hakeutui hyvään asentoon. Kerran hän sieltä kuiskasi jotain, en kuullut mitä, mutta vastaukseksi riitti hymy. 

Pikkusisko olisi halunnut vielä neljä pusua ja äidin hetkeksi viereen makaamaan, mutta uskoi kerrasta, että Äiti on nyt vaan säkkituolilla sängyn vieressä - ja piti kiinni etusormesta. 

Vartti valojen sammuttamisesta. Vaikka nukkuivat päiväunet. Toki kello oli jo 21.04, mutta mitäs olimme vasta kahdeksalta kotona. 

Mikä on muuttunut tämän kuukauden aikana? 

- Jaoimme kerrossängyn kahdeksi alasängyksi. Kukaan ei enää nuku patjalla lattialla, vaan sängyt kelpaavat. Molemmilla on oma, selkeästi oma sänkynsä. Ja se näyttää olevan hyvä juttu se.

- Olemme lomalla päiväkodista. Ainakin päiväunien määrässä se näkyy, mutta voiko se vaikuttaa muutenkin..? Ehkä.

- Minä olen saanut levätä kunnolla. Minä olen ollut pois töistä jo niin monta viikkoa, etten enää pysy laskuissa perässä, kuusiko niitä jo on? Vaikka SSRI-lääkitys on nyt historiaa (jo viikon...), en silti menetä nukutuksessa hermojani, en ole karjunut moneen moneen iltaan, ainakaan pariin viikkoon.

- Isoveli on saanut sänkyynsä minun vanhan peittoni, sellaisen muka tuplaleveän mutta oikeasti vain vähän leveämmän kuin tavallinen aikuisten peitto. Hän ihan selvästi pitää siitä, että peittoa on paljon ja että peitto painaa. Minäkin pidän sellaisesta. Siitä tunteesta, että peitto on päällä, se antaa jotenkin sellaisen impulssin, että kehoni rajat menevät tässä. En osaa kuvailla sitä, mutta muistan joskus autistimateriaaleista lukeneeni, nyt löytyi mm. tällainen linkki (7. otsikko tuolla vinkkisivulla).

- Pikkusisko on saanut kunnon tyynyn. Ei mitään lituskaa aanelosen kokoista vauvatyynyä vaan ihan aikuisten tyynyn.

- Isoveljellä on omaan sänkyyn nukahtamis -taulukko. Kun hän on kerännyt 10 ruksia, hän saa punaisen sydäntikkarin. Lapsemme eivät syö karkkia, meillä on karkkipäivä jouluaattoisin (ja siihen ovat tyytyneet, satunnaisia suklaapaloja ja juhlissa syötyjä makeisia lukuunottamatta), ja kun hän sai itse toivoa palkintoa, oli tuo tikkari se tärkein. Siihen siis suostuttiin (pelkäsimme "iso kallis angrybirdspehmolelu" -osastoa). Rukseja on kasassa 5 + tämän iltainen. Oikeasti niitä olisi varmaan jo 7, mutta ihan joka aamu ei olla muistettu... Ruksin saadakseen on pitänyt pystyä nukahtamaan omaan sänkyyn ilman hirmuista tappelua ja muuta huonoa käytöstä. Mieluiten yksin ilman vieressä makaavaa aikuista. 

Ei siis mitään isoja juttuja, mutta silti ilmeisen tarpeeksi. Korkean kerrossängyn muuttuminen kahdeksi alasängyksi taitaa olla aika ratkaiseva muutos. Never know... mutta todella hyvä näin!