Aamulla väsytti. Unohdin verikokeen.
Melkein myöhästyin töistä, puolen minuutin varoajalla suoraan lavalle hommiin.
Satoi vettä. Sateenvarjo oli kotona. En ehtinyt fiksata hiuksia tai meikkiä ennen lavalle menoa. Jälkihikeä pukkasi. Ah, mikä perjantai.
Mies soitti aamulla auton omituisesta äänestä. Ainiin, huomasin sen jo tiistaina, mutta unohdin sanoa.
Huomasin muuten myös, että sata kilometriä renkaiden vaihdosta tuli täyteen, pitäisi kiristää pultit. Muistinko sanoa siitä? "Joo, katotaan viikonloppuna".
Monen puhelun päätteeksi todettiin, että auto on kolaroitu maanantaina parkkihallissa. Etuosan muovit ovat ihan irti.
Salaatissa oli pahanmakuisia oliiveja.
Alkuillasta mies on hakemassa esikoista hoidosta. Soittaa monta monta puhelua, enkä kuule kun puhelin soi.
Auton eturengas lähti irti kesken ajamisen. Itäväylällä.
Mitä vielä?
Minua väsytti edelleen. Mies lähti treeneihin. Minä nukutin lapsia. Lapset eivät nukahtaneet, mutta minä nukahdin. Mutta kukaan ei pudonnut sängystään. Ja aamulla herättiin kaikki omista sängyistämme.
Ehkä 20. ei olekaan ihan yhtä huono kuin 13.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti