Päiväkodin henkilökunta on pitkän aikaa, silloin tällöin, viestinyt päivän kuulumia kertoessaan, että lapsi joskus nukahtaa kesken sadun lukemisen. Että ihan kesken sadun tulee uni. Myös meidän lapselle.
Urbaani legenda, pyhähdän. Ei meidän tenava. Kuvittelette vaan j a yritätte lohduttaa (tai kehuskelette ylemmyydellänne, kotona kun ei yksivuotispäivän jälkeen rauhoittunut päikkäreille).
Tänään näin omin silmin, kuinka lapsi rauhoittui kuuntelemaan iltasatua pää tyynyllä, kroppa peiton alla ja uninalle tiukassa otteessa. Kuunteli silmät auki. Silmät kiinni. Auki. Raollaan. Kiinni.
Kiinni.
Hei kempeles, tyttöhän nukkuu! Se ei olekaan vain legendaa, näin voi käydä. Luin sadun loppuun ja veljelle vielä yhden. Ja veli ei saanut unen päästä kiinni, kun melkein jo rituaalinomainen iltahuutelu ja itkupotkuraivaritaistelu unimusiikista ei onnistunutkaan.
Koska sisko nukkui jo.
Urbaani legenda on totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti