Tästä illasta tulee mahtava! Meillä on aikamoinen mammajengi, kaikilla on tenava, joka on syntynyt lokakuussa 2010. Tai melkein, parilla taitaa olla synttärit syyskuun puolella. Tenavat alkavat olla neljävuotiaita, ja edelleen mammajengi jyrää ja treffaa. Välillä treffaavat kaksi mammaa keskenään, välillä reissataan ulkomaille tai Muumimaailmaan pareittain tai pienessä laumassa, ja joskus vuokrataan helsinkiläinen leikkipuisto (ne sisätilat) että mahdutaan ihan kaikki saman katon alle.
Tähän asti treffailua on siis harrastettu lasten kanssa, yleensä vielä lukuisilla sisaruksilla maustettuna, mutta tänään, oi tänään me treffaamme ilman lapsia! Edes meidän pieni masuvauva ei pääse mukaan, koska navan sillä puolen asuvia ei lasketa.
Lapsivapaa ilta. Tätä on odotettu...
(Ja ajattelin pakata synnärikassit autoon mukaan, jos vaikka ruokani sisältäisi sopivasti paljon chiliä ja vauva tajuaisi lähteä syntymään ja voisin itse hurauttaa ravintolasta synnärille hengailemaan ja odottamaan kunnon supistuksia - isoilla lapsillahan on vahti kotona tänään. Vahdin nimi on Isä.)
4 kommenttia:
Tänkte sedan att det kan ju hända att en viss Laura följer med, men hon räknas int heller för a) hon är inte 4 år och b) hon är världens gulligaste.
Niin ja siis ei tehoja chilin palasella ja chili con carnella. Täällä ollaan edelleen....
Oli muuten superkiva ilta!! Just mietin että pitäiskö ottaa tavaksi joko 1 tai 2 kk välein. ;)
Ehdottomasti pitäisi!
Lähetä kommentti